- Tutkimushankkeet
- Pienet voimat, painavat taakat: Lasten ahdingon kokemukset ja käsittely sodanjälkeisessä Suomessa 1945–1960
Toinen maailmansota jälkitiloineen vaikutti monin tavoin suomalaisperheiden elämään, vanhemmuuteen ja lasten kasvatukseen. Sekä sota että jälleenrakennuksen tehtäviin kytkeytyvä aikuisten stressi ja traumakokemukset näkyivät pitkään lasten elämässä. Suomen Akatemian rahoittamassa tutkijatohtorihankkeessa tarkastelen, miten lapset ja nuoret ovat pyrkineet käsittelemään vaikeuksiaan, muun muassa lapsuudenkodissa koettu turvattomuutta, paitsi sen tapahtumisen hetkellä, mutta myös aikuisina, lapsuusmuistoina.
Lapsilla on usein vain rajoitetusti mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöönsä ja aikuisten käyttäytymiseen. Tämän johdosta lasten toiminnassa korostuu erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin sopeutuminen ja toisaalta pyrkimys sosiaalisen tuen hakemiseen. Teoreettisesti lähden siitä, että kasvaessaan ihmiset sosiaalistuvat ja heitä sosiaalistetaan yhteiskunnan jäseniksi: heille opetetaan taitoja ja valmiuksia, joita yhteisön jäsenet pitävät tärkeinä. Tarkoituksenani on jäljittää, minkälaisia valmiuksia ja keinoja sotienjälkeisen ajan lapsilla ja nuorilla oli heitä kohtaavien vaikeuksien ja muun muassa turvattomuuden kohtaamiseen. Näyttää siltä, että jo 1940- ja 50-lukujen kansakoulussa ja nuorisokasvatuksessa lapsille opetettiin tunteiden säätelyä. Pohdin työssäni myös lasten ympäristösuhdetta ja sitä, miten lasten kasvatus niin kotona kuin koulussa antoi heille kompetenssia itsenäiseen liikkumiseen, joka samalla loi mahdollisuuksia erilaisten emotionaalisten turvapaikkojen löytämiseen.
Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että vaikeissakin kotioloissa elävät lapset onnistuivat löytämään joitakin keinoja tunteidensa säätelyyn. Lapset omaksuivat muun muassa käyttäytymismallin, jota voidaan kuvata ympäristön jatkuvana tarkasteluna, valppautena ja sen ylläpitona. Pitämällä yllä valppautta lapset pyrkivät ennakoimaan turvattomia hetkiä ja myös ehkäisemään erilaisten riitojen kehittymistä jo ennalta. Toisaalta emotionaalisia turvapaikkoja löydettiin niin luonnonmaisemista kuin kaupunkien rakennetuista ympäristöistä ja suhteessa niin vertaisiin kuin eläimiin.
Lasten kyvyllä ylläpitää omaa hyvinvointiaan oli kuitenkin myös rajansa. Sotienjälkeisessä Suomessa osalla lapsista oli varsin rajoitetut mahdollisuudet kokemustensa ja niiden nostattamien tunteiden käsittelyyn. Sotienjälkeistä vaikenemisen kulttuuria loi ja ylläpiti osaltaan perhesalaisuuksien varjelemisen traditio. Suomalaiskodit ylläpitivät usein onnellisuuden kulissia muuria, ja häpeällisenä koetut pidetyt asiat pidettiin kodin piirissä.
